Adoptioprosessi
Koska Espanjassa on kymmeniä tuhansia koiria vailla omaa kotia, on yksi mahdollisuus adoptoida koira Suomeen. Yhdistyksemme tekee yhteistyötä eri järjestöjen ja eri tarhojen kanssa, ja kauttamme on mahdollista adoptoida koiria Suomeen. Toimintamme on pienimuotoista, ja tuomme koiria Suomeen yhdityksen resurssien puitteissa.
Jos sinulla on tarjota rakastava koti, jolla on aikaa uudelle perheenjäsenelle - ja kannat vastuun koirasta nyt ja tulevaisuudessa koiran elämän loppuun asti - tutustu huolellisesti adoptioprosessiin ja sen eri vaiheisiin.
Pyrimme löytämään koiralle uuden pysyvän ja rakastavan kodin, jossa sitä kohdellaan tasaveroisena perheenjäsenenä. Muista kuitenkin, että adoptoitavaksi annetuilla koirilla saattaa olla useampia kotiehdokkaita tai joitakin erityistoiveita - päätös uudesta omistajasta tehdään aina koiran näkökulmasta ja ensisijaisesti koiran tarpeita ajatellen.
Mieti
Onko sinulla riittävästi aikaa uudelle perheenjäsenelle (nyt ja tulevaisuudessa) ?
Pystytkö tarjoamaan koiralle pysyvän kodin koiran elämän loppuun saakka (jopa 12 vuodeksi), vaikka oma elämäntilanteesi ja perheesi muoto saattavat muuttua vuosien varrella ?
Onko asuinolosuhteesi ja kokemuksesi elämistä riittävät rescue-koiran adoptoimiseen ?
Osaatko varautua ja hakea apua mahdollisiin ongelmiin, joita rescue-koira voi mahdollisesti tuoda tullessaan ?
Muista myös, että koirasta aiheutuu aina kustannuksia. Koira tarvitsee säännölliset rokotukset, madotukset ja eläinlääkärintarkastukset (aivan kuten suomalaisesella rotukoirakin).

Koirien adoptiokustannus
Etsimme koirille uusia koteja. Niitä ei siis myydä tai shoppailla kauttamme. Kustannus joka syntyy koiran adoptoinnista, ovat ne kaikki kustannukset ,jotka syntyvät kun koiran terveystilanne tarkastetaan, hänet hoidetaan asianmukaisesti lentokuntoon eläinlääkärin toimesta (rokotukset, madotukset, loishäädöt) ja lennätetään vapaaehtoisen lentokummin välityksellä Suomeen.
Yhdistyksemme kautta Suomeen tuleville koirille on annettu kaikki siis tarvittavat rokotukset ja muut toimenpiteet Espanjassa eläinlääkärin toimesta. Ne täyttävät EU-vaatimukset sekä Suomen Maa- ja metsätalousministeriön tuontivaatimusasetukset.
Koiran adoption kustannukset ovat yhteensä 340 euroa.
Kulukorvaus sisältää koiran
- mikrosirun
- koiran EU-passin
- Ekinokokkoosilääkityksen
sekä rokotuksista
- Rabieksen
- Parvon
- Penikkataudin
- tarttuvan maksatulehduksen
- kennelyskän
sekä testeistä
- Leptospiroosin
- Leishmanian
- Erlichian
- sydänmatotestin
- Babesia caniksen
Tämän lisäksi kulukorvaus kattaa seuraavat toiminnot:
- steriloinnin tai kastroinnin
- ulkolois- ja sisäloishäädöt (yleensä ne tehdään koiran saapuessa tarhalle. Ja ne uusitaan kun koira lähtee tarhalta Suomeen).
- kaikki tarhalla mahdollisesti tehtävät muut operaatiot ja mahdolliset lääkitykset
- koirien kuljetus kentälle ja lähtöselvitys
- koiran lentopaikkamaksut (AirFinland 10 eur/kilo. Finnair 100 eur kuljetusboxi)
- saattajan osuus koiran matkan kustannuksista.
Koiran varausmaksu on 100 eur. Maksun näkyessä yhdistyksen tilillä on koira virallisesti varattu. Jos koiran varannut henkilö peruu varauksensa, ei maksua palauteta. Jos varaus peruuntuu yhdistyksen toimesta, palauttaa yhdistys varausmaksun varaajalle.
Kun olet kiinnostunut adoptoimisesta, niin lähetä meille kotiselvityslomake. Tämän jälkeen otamme sinuun yhteyttä.
>> Kotiselvityslomake
Tutustu luovutussopimukseen ennen kotiselvityslomakkeen lähettämistä. Luovutussopimus lähetetään vasta viimeiseksi, kun kaikki adoptointiin liittyvät yksityiskohdat on sovittu. Älä siis täytä ja lähetä luovutussopimusta ennen kuin olemme niin sopineet.